torstai 20. elokuuta 2009

Hupsista.

Täällä sitä nyt ollaan - oltu jo kolme viikkoa.
En ole edes muistanut koko blogia :o
Hyij minua..!
Nyt alkaa pikainen päivitys:
Eli, muuttopäivä meni hyvin; pari kyyneltäkin tuli, ikävästä johtuen.
Oli se aika shokki lähteä kaupungista jossa on asunut koko ikänsä.
Ikävä on suuri, eikä se miksikään muutu!!!!!>:'(
Mutta siis joo. Pääsin siis opiskelemaan kauppikseen, retail-merkonomi luokalle. :)
Meitä on 26, poikia vain 5 :D
Koulussa on tosi mukavaa.
Ensimmäiset kaksi päivää meni yksinäisesti valtavirran mukana kulkemiseen,
vaikka erotuin joukosta hyvinkin paljon. Värjäsin nimittäin hiuksiini kaksi
sinistä raitaa :) Sain paljon huomiota osakseni, tosin kukaan ei tullut juttelemaan :P
Mutta pärjäsin oikein hyvin. Sitten kolmantena päivänä sain kavereita.
Kolme mukavaa tyttöä luokaltani, joiden kanssa on kiva jutella kaikesta. :)
Onneksi on heidät, muuten olisin aika erakko :D
Mitäs muuta. Keskustassa on pyörinyt jonkun verran,
kaikkea on tullut osteltua :D
Mutta myös hyödyllisiäkin asioita ;)
Nimittäin koulukirjoja, joihin on mennyt hyvinkin paljon rahaa,
kaikki on joutunut ostaa uusina -.-"
Tällä viikolla aloitin futiksen uudessa joukkueessa, ja vaikka he eivät maailman parhaita
pelaajia olekaan, niin mukavia kyllä :)
Toivottivat minut tervetulleeksi ja juttelivatkin :)
Ääääääääääm.
Aamuherätykset ovat kauheita, joka aamu pitää nousta kuudelta, ja siksipä minunkin on nyt mentävä nukkumaan.
Huomenna pirteämpänä kirjoittelen ja päivittelen lisää, jos mieleen jotain uutta tulee ;)

lauantai 1. elokuuta 2009

Syökää kanaa!

Okei, siis Nyt alkaa jo jännittää oikeen urakalla.
2 päivän päästä on muutto!!
Ihan liian pian!
Mulla on liian paljon tehtävää.:D
Tänää oli vika työpäivä, ja ihan lepposastihan se meni.
Oli oma kone mukana, latailin biisejä koneelle ;)
Päivän biisi: Pixie Lott - Mama Do <3
Looooove it ;)
Eilen oli vikat harkat ;(
Sain ihan oman pelipaidan muistoks :)<3
Tulee ikävä!
On niitä voittoja kerääntyny, tappioitakin muutama
mutta kaikista on opittu jotain.
Mitäs muuta.
NIIN, värjäsinpä pari sinistä raitaa hiuksiini.
Ihan kivat tuli :)
Pitää vaan ostaa lisää sitä väriä, heti kun ollaan muutettu ;)
Ehkä vähän tummempaa sävyä....?
Huomenna näkee vihdoin omaa kultaa, pitkältä reissultaan kun hän palaa tänään.
Onneksi nähdään ennen muuttoa.
Sitten menee taas viikko ennen kuin nähdään seuraavan kerran. :o
Hui. Pitempiäkin taukoja tulee.
Kestävätkö kaukosuhteet?
Joillakin kestää joillakin ei.
Toivottavasti me kuulumme ensimmäiseen kategoriaan.
Aika näyttää miten meidän käy.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Aika se vaan lentäää

Nonni.
Enää alle viikko!!
Ihan outo tunne.
Kohta alkaa se odotettu uusi elämä.
Vanhasta tulee mukaan vain rippeet.
Kaikki muuttuu. Hui.
Ja kaiken lisäksi koulutkin alkaa kohta.
Tasan viikon päästä on haastattelu tulevassa koulussani,
hieman jännittää..!
Enkä edes tiedä minne olen menossa :D
Pitää ottaa selvää bussireiteistä....Ja kaikesta muustakin.
Viimeinen viikko kotikaupngissani kuluu töissä.
Ja poikaystäväkin on Kuusamossa.
Nähdään ehkä just ja just ennen kun me muutetaan.
Murh.
Miten se loma on näin nopeasti hurahtanut??

torstai 23. heinäkuuta 2009

11 PÄIVÄÄ!!

Aika menee ihan älyttömän nopeasti.
Enää alle viikko, ni me muutetaan.
Kaikki vuokrasopimukset on tehty.
Melkein on pakattukin. :)
Kymmenen päivän aikana on tapahtunu kaikenlaista.
Mennäämpä ajassa hieman taaksepäin... :)
Eli 16. heinäkuuta menin ensimmäistä kertaa pojalle yöksi..
Siis poikaystävälleni :)<3
Ilta meni Monopolya pelatessa, ja tällä kertaa minä jopa voitin!
Onneni on siis kääntynyt ;)
Vastoin äitini ehtoja nukuimme vierekkäin <3
(Ainoa ehto yökylälle siis oli, että nukkuisimme erillään, mutta ei me haluttu totella)
Nukuttiin molemmat tosi huonosti, mutta oli kivan turvallinen olo, kun pääsi
toisen kainaloon..
Hänen äitinsäkin sanoi, että näytin ihan siltä kuin olisin voinut pudota tuolilta :D
Hyvin pirteältä siis!

Ajassa eteenpäin --> 18.7 <3
SYNTTÄRIT. Täytin vihdoin 16 vee!
Tuntuu vanhalta. :D
Sain paljon ihania lahjoja, mm. rahaa, SYDÄMEN MUOTOISEN LETTUPANNUN, karkkia, Fall Out Boyn Folie á Deux - albumin, Flight 29 Down dvd-boxin, koruja yms..:)
Tuli paljon vieraita, ja oli kiva nähdä kaikkia.
Illemmalla kolme kaveriani sitten tuli meille, ja mentiin ulos kiertelemään,
lopulta päädyttiin uimaan ja sen jälkeen sitten haimme ruokaa ja menimme yhteen
leikkipuistoon syömään ja varmaan herätettiin koko kaupunki... :'D

19.7 Käytiin Kotkan meripäivillä, ja ostin korvikset :)
Kauniit ja yksinkertaiset <3
Ja maistoin aivan ihanaa päärynä-suklaa pirtelöä! n-a-m- :)

20.7 Menin uudestaan poikaystävälleni yöksi...
Ilta meni sohvalla lojutessa ja viereisen huoneen menoa kuunnellessa.
Siellä siis katsottiin hänen muun perheen johdolla Pasilaa.:D
Lopulta kun päädyttiin taas vierekkäin "nukkumaan" ja asiasta oli hieman vihjailtu,
niin pimeässä huoneessa, juuri kun oltiin katsottu kelloa, sain ensisuudelmani.<3
Hieman kyllä jännitti!
Kello taisi näyttää 02.15 :)
Ja lopulta kunnolla nukahdettiin noin puoli seitsemältä.
Väsymys katosi kuin tuhka tuuleen.
Aamulla oli ihana herätä ja lähteä töihin :(
Olisin tietysti voinut viettää koko päivän hänen kainalossaan <3

Mitäs muuta.
Eilen hän tuli meille, ja salaisesti tuli muutamat suudelmat vaihdettua,
ettei taito ruostuisi.:D
Nimittäin pitää vähintään viikko selvitä yksin, hänen lähtiessä Kuusamoon.
Murh. >:(
Kai sekin aika menee nopeasti, töitä tehdessä!
Ja muuttoa odotellessa!:)
(tulipas pitkä vuodatus :D)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Uhma-ikä

*konttausta*
"Mä en halua syödä!"
"No kyllä syöt jotain!!"
"Höh"

*palaa takaisin omaan huoneeseen*

"pikku-mira on tullut uhma-ikään"
*reps*
:)
Sellaista minun lauantai aamuna.
Syötyä sain puolikkaan ruisleipäpalan, josta poikaystäväni söi puolet.
Lähdettiinpä sitten ostoksille.
Ostin pokkarin nimeltä 'Veren vangit'.
Syinä olivat: halpa hinta ja se kertoo vampyyreista.
Heh.
Muuta ei tullut ostettua.
Illemmalla mentiin sitten poikaystäväni kanssa heille
ja melkein myöhästyttiin bussista.
Bussikuski ei ollut ystävällisintä laatua, saatiin pienet valitukset.
No me sentään oltiin ystävällisiä ja kiitettiin kyydistä. :)
Mentiimpä sitten käsi kädessä kävellen lähimmälle järvelle,
istuttiin kivella ja lioteltiin jalkoja vedessä.
Herneitä syödessä juteltiin siinä syvällisiä.
Puhuttiin menneistä, tehdyistä virheistä ja tulevaisuudesta.
Kerroin unelmoivani isosta vanhasta talosta, ehkä jopa kartanosta jota voisi kunnostaa.
Suuresta pihasta, puutarhasta, täynnä kauniita kukkia. Pienestä suihkulähteestä.
Omasta kasvimaasta.
Ja puutarhatuoleista, joissa voisi juoda aamukahvit auringonnousun aikaan.
Isosta keittiöstä, jossa voisi leipoa pullaa ja paistaa lettuja.
Ehkä joskus, kovan työnteon jälkeen toteutan unelmani.
Rahaa siihen tarvitaan ja paljon.
Mutta ei se ole mahdoton unelma :)

Tänään oli suht samanlainen päivä.
Käveltiin ympäriinsä, käytiin uimarannalla,
ja metsässä mustikoita syömässä.
Ninjailtuakin tuli hieman.
Ahaa, ja muutto senkun edistyy.
Huoneeni lattialla mahtuu jopa makoilemaan.
Työpöytä pitää vielä saada tyhjäksi, jotta synttärit&läksiäiset voidaan pitää!
Huomenna mitä luultavimmin lisää! (:

(21 päivää jäljellä)

torstai 9. heinäkuuta 2009

Koska ne läpi tulee

.. Ai mitkäkö?
No riisit siivilästä tietysti!
Ilmiselväähän se on. 8)
Hmm.
Monopoly-hirmut olivat taas vauhdissa.
Taas hävisin.
Ja se on harvinaista!
Mutta aina ei voi voittaa. :)
Ehkä ensi kerralla.... haha.
Tänään tuli käytyä kaupungilla, ja näin tuttuja.
Oli kiva pysähtyä juttelemaan, kun ei pitkään aikaan oltu nähty.
Viimeksi koulun päättäjäisissä.. Hui.
Niin, ja sain sen mekon josta puhuin eilen Ilmaiseksi!!:)
Rakastan työtäni. :D
Lisäksi ostin vielä keltaisen hameen ja harmaat legginssit, joissa on pitsiä ja rusetit ^^
Mitäs muuta.
Tulipa myös syötyä taas metsämansikoita.
NIIN ja pakattua kaksi laatikollista tavaraa.
Lisää pahvilaatikoita, jippii.
No eipä taida olla muuta.:)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

24 päivää

Alle kuukausi!

Hieman taukoa oli juu kirjoittamisessa.
Eheh.
On ollut kiireitä. Ja paljon tekemistä.
Töitä on ollut, ja kavereita on (vihdoin) tullut nähtyä.
Kuvailen huonettani kolmella adjektiivilla: ahdistava, ahdas ja ankea.
3 a:ta.
Ei ole tilaa edes omille ajatuksille.
Pahvilaatikko elämä siis on tosiaan alkanut.
Tänään pitäisi tyhjentää kaksi laatikostoa, jotta ne voisi pistää kasaan,
jotta olisi enemmän tilaa, jotta voisi pitää jonkin moiset synttärit.
Kutsut on tehty, viimeistä silausta vailla.
Nekin pitäisi lähettää.
NIIN, ja pitää ehtiä käydä ostamassa uusi mekko.
Ihana tumman sininen, dramaattinen mekko.
Ah, sitä on tullut sovitettua monta kertaa, ja se päällä tunnen itseni jopa nätiksi.
Tyyliin sopien, ostin itselleni uudet converset..! (uujee)
Mustat.
Odotan innolla, että pääsen sovittamaan niitä yhdessä.
Hii, jo tänään myöhemmin!

Katsoimpa äsken Vicky Christina Barcelona elokuvan.
Ja tajusin, että en ehkä tiedäkään mitä haluan elämältäni.
Etsin tapaa, jolla voisin ilmaista itseäni.
Onko se kirjoittaminen?
Musiikki? - En tosiaan tiedä.
En tiedä mihin minulla olisi Oikeasti lahjoja.
Ei enää riitä että on jossain hyvä.
Pitää olla sitä myös omasta mielestä, niin että on intohimo tehdä sitä.
Aiemmin tiesin, että mitä haluan tehdä isona.
Nyt en ole varma siitäkään.
Halusin muoti-suunnittelijaksi.
Siitä puheen ollen, pitäisi osallistua Suuren Käsityö lehden kilpailuun.
Deadline on ensi viikolla.
Pari ideaa on jo valmiina.
Mutta saanko sitä aikaiseksi?
Innostun aina asioista nopeasti, pidän innostusta yllä vähän aikaa,
ja sitten kyllästyn.
Haluaisin pitkäkestoisempia kiinnostuksen kohteita.
Joita voisin jatkaa vaikka läpi elämän.
Elämän tarkoitusta miettiessä, ja tilaa raivatessa eteenpäin!