Sniffailijat

Huii.
Eipä ole enää ollu vähän aikaa tylsää.
Tai no vähän.
Mutta ei niin tylsää kuin aiemmin.
*huojennus*
Pakkaaminen on siis alkanut.
Ja pikku hiljaa alkaa pahvilaatikko-elämä.
No okei, on siellä muovisia laatikoitakin,
jos oikein tarkkoja ollaan.
Kirjat on jo pakattu. o.o
Pakko aloittaa jo nyt.
Ensi viikko on täynnä töitä,
tutun vaatekaupan vaatteet kutsuvat!
Suuri vastuu + paljon muistettavaa = stressi = hermoromahdus.
Mutta rahaa tulee.
Ja 'tuntuvat alennukset' vaatteista.
Aaah.
Shoppailemaan ;)

Pelastakaa Peukalo!

Pöh.
Miksi tylsiä päiviä vaan satelee?
Tänään ei edes huvittanut syödä.
Mua sanottiin yksinäiseks.
Poikaystävä Ja äiti sanoo että mä näytän surulliselta.
Olenko mä?
Yksinäinen ainakin. Vaikka mä viihdyn yksin.
Yleensä.
Missä mun kaikki kaverit, joiden kanssa mä vietin paljon aikaa?
Haloo..?

Yllätyksiä ja ananaslimua

Dodih.
Nyt on sitten yksi maailman kaikkeuden tylsimmistä
juhannuksista vietetty. Telkkaria katsellessa ja limua juodessa.
Aikuisten juttuja kuunnellessa.
Jeah.
Eikä ihme kyllä uni maittanut sen jälkeen.
Valvomista jatkui yli puoleen kolmeen.
Lehtiä lueskellessa ja suunnitellessa.
Keskiviikkona, siis yhtenä näistä tylsistä päivistä
tapahtui odottamatonta.
Yksi kaveripoika, netissä tavattu sanoi olevansa ihastunut minuun.
Se oli aikamoinen yllätys.
Mutta kuitenkin aika suloista, vaikka en häntä kohtaan samoin tunnekkaan.
Poikaystäväni ei asiasta tiedä, vaikka ehkä pitäisikin kertoa.
Mitä turhia huolestuttamaan, kun muutenkin hän hermoilee kaikesta.
Suloista sekin.:)
Tylsistely jatkukoon ananaslimu kaverina.

Voi Tylsyys.

Hih, ihan vaan tiedoks, että on ollut Niiiiiiiiiiiiiiiin tylsiä päiviä,
että en oo jaksanu vaivata itseäni kirjoittamalla tänne tylsääkin tylsempiä postauksia :D
Mitä nyt töitä tehdessä, ja huonetta pikku hiljaa siivotessa.
Papereita on tullut heitettyä aikamoinen kasa pois.
Isompi raivaus on vasta edessä..Huoh.
Mutta, menen takaisin tylsistelemään.
Toivottavasti joku päivä olisi jotain kivaakin kirjoitettavaa :)

Päivästä toiseen.. :)

Mitäs tänään.
Jo kolmatta päivää peräkkäin pyöräilin saman matkan.
Yli kymmenen kilometriä. :)
Ainaki kunto kasvaa jos ei muuta :D
Mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaan ihmisen tähden.
Ollut kiva päivä. Tosi rento.
Taas tuli makoiltua keinujen alla ja juteltua mukavia.
Niin, ja tänään sitten kerrottiin mummolle meidän muutosta.
Niimpä. Vasta nyt.
Reaktio: "Aha"
Eikä se oikeen tykännyt.
Mutta ei voi mitään. On meilläkin siihen sopeutumista.
Tai ainakin minulla.
Ja ainahan sinne pääsee kylään :)
Busseja tulee joka päivä ;)

Iloa ja surua

Kummat ensin.
Ehkä surut, niin ne eivät jää vaivaamaan mieltä.
Eli, sunnuntaina on Viimeinen peli, rakkaassa futisjoukkueessani.
Joukkueessa, jossa olen pelannu yhdeksän menestyksekästä vuotta,
ihanien joukkuetovereiden kanssa. :)
Nilkka tietysti vaivaa, mutta senkin saa teipattua.
Sitten iloisempii asioihin.
Pyöräilin noin 6 kilometriä tapaamaan poikaystävääni,
ja hänen kanssaan sitten vempuloitiin 5 tuntia.
Hih, oli ihanaa :)<3
Ja loppu ilta meni hyttysten syömänä,
katsomassa oman joukkueen peliä.
Huomisesta lähtien muuten saa tietää mihin pääsi opiskelemaan.
HUI. Jännittää jo valmiiksi!! 8)

Puna-Valko-RaitaPaita<3

Nyt on tullut valloitettua tuleva kotikaupunki.
Ja löysin sen mitä etsin: puna-valko-raitapaidan :)
Hih. Mutta mekkoa tai kirsikkakenkiä en löytäny :(
Mutta säästyipä rahaa ensi shoppailukertaan!
Tärkein asia kerrottavana:
Uusi koti oli... ihana! :)
Saadaan maalata se ihan minkä väriseksi halutaan.
Oma huoneeni mukaan lukien!
Muitakin hyviä puolia omassa huoneessa on:
oma kaappi (vihdoin) jonne tietysti itsekin mahdun.
Testattu on, ja poikaystävän huvittuneella katseella todistettu.
Pihalla on sitten keinu sekä liukumäki; ne tärkeimmät. 8)
Laitanpa sitten kuvia, kun ollaan muutettu.
Ja sisustusideoita tuli sadoittain..
Niitä onneksi ehtii muokata vielä mieleiseksi!
Tällä hetkellä muutto ei pelota yhtään.
On liian hyvä fiilis.
Kiitos puna-valko-raitapaidan !

Positiivisuutta kehiin..!

Herranen aika mikä blogi.
Valitusta vain.
Mutta ei tänään!
Kerrankin oli päivä ilman turhaa murehtimista.
Päivä täynnä naurua ja mukavia sattumia.
Löysin markkinoilta todella kauniin jalokivi korun,
joka minun oli sitten ihan pakko saada..
Laitan varmasti kuvan, heti kun muistan!
Huomenna edessä on mukava päivä.
Menemme äitini ja poikaystäväni kanssa katsomaan tulevaa kotiani.
Hiukan jännittää, mutta sehän kuuluu asiaan.
Odotan jo innolla, että pääsen sisustamaan :)
Toivottavasti ideoita tulisi jo nyt.
Tässä pistän itselleni haastetta kehiin.
Vähemmän valitusta ja enemmän optimismia tähän blogiin.
Kiitos avarakatseisuuden jakamisesta, sinä minulle täysin tuiki tuntematon tyttö!

Tieto lisää tuskaa.

Lisää pelkoa.
Ei muuttoon liittyen, vaan yleensä tulevaisuuteen.
Urheilu ura saa jäädä haaveeksi.
Oikean nilkkani nivelsiteet repeytyivät viikko sitten,
turvotus ei ole laskenut vieläkään ja tänään huomasin
että siinä on verenpurkauma.
Pelko lisääntyy entisestään.
Mitä jos se tulemaan elinikäinen vamma?
Koska ei ole ensimmäinen kerta kun nilkka on kipeä.
Entä jos edessä on leikkaus?
Toivon tosiaan, että nilkkani parantuu ja saan jatkaa lajia josta todella pidän.
En haluaisi vielä luopua.
Rankkaako?
Elämä on.
Ja sisulla porhalletaan eteenpäin.
Ihanien ystävien ja poikaystävän tuella.
Olette rakkaita <3

Parempaa aikaa

Tänään ei tuntunut niin pahalta.
Osasin jopa miettiä muuton valoisia puolia.
Mitä kaikkea uudessa kaupungissa on.
Ihanat kahvilat, kaupat, ja yleinen ilmapiiri.
Uusin paikkoihin tutustuminen, omien kulkureittien muodostaminen.
Enhän minä viime kerrallakaan halunnut tulla enää takaisin?
Vaikka olin vain käymässä.
Nyt kuitenkaan en halua jäädä?
Miksi?
Taaskin liikaa kysymyksiä ilman vastauksia.
Yksi vastaus: Ikävä.
On ikävä takaisin.
Tuttuu ja turvalliseen.
Olenko vielä valmis uuteen elämään,
ja sen tuomiin seikkailuihin?

...?

Tietämättömyys.
Se tuska, joka piilee aina joka nurkan takana.
Eikä sen olemassa oloa edes aina tiedä.
Siellä se silti on. Näkymättömänä.
Mutta miten sen saa pois?
Sen keinon minäkin haluaisin tietää.
Minua se odottaa jo nyt.
Muutto lähenee minuutti minuutilta, ja pelko tulevasta
valtaa minut.
Mikä minua odottaa siellä?
Ikävä takaisin, jännitys kaikesta.
Muuttuminen?
Jos muutun, enkä tunnista edes itse itseäni.
Tai jos pysyn entiselläni, ja kaikki meneekin hyvin?
Toivottavasti niin. (:

It's The Final Countdown

Nyyh.
Tänään alkoi lähtölaskenta.
Sain tietää tulevan muutto päivän, joka on Aivan liian pian.
Jo ensi kuun 31. päivä.
On aika sanoa hyvästit rakkaille ystäville, poikaystävälle, sukulaisille, harrastuksille, koululle ja koko kaupungille.
Kaikelle.
Elokuussa on aloitettava kaikki alusta.
Tuntuu siltä kun menisi ensimmäistä kertaa kouluun, ensimmäiselle luokalle.
Pienenä ja hauraana, tietämättömänä siitä mikä on edessä.
Oppimaan uusia asioita, tutustumaan uusiin ihmisiin, luoda uusi yhteisö.
Mutta mitä jos kaikki ei tapahdu niin kuin pitäisi?
Mitä jos kaikki murtuu?
Eihän sitä voi olettaa, että elämä sujuu mutkitta, eikä saisi ajatella negatiivisesti.
Ei, ajattelen Realistisesti. Elämä ei ole mitään pilvillä tanssimista.
On pakko kestää vastoinkäymiset.
Mutta mitä jos sitä ei kestä, kun on Y-k-s-i-n?